Palatessani Taiwanista olin varma, että oon pulassa koulujuttujen kanssa. Mulla on seuraavan kolmen viikon aikana neljä tenttiä, neljä esitelmää, yksi term paper, neljä isoa ryhmätyötä sekä useampia pienempiä tehtäviä. Siltä huolimatta mun kalenteri näyttää siltä, ettei mulla ole kovin kiire. Johtunee siitä, etten ole aloittanut useimpia ryhmätöistä enkä täten olen varannut aikaa niille, kun en tiedä mitä joudun tekemään. Mutta eipä oikeastaan stressaa koulu, kun arvosanoilla ei ole mitään väliä läpipääsemisen jälkeen.
Olen lueskellut tuttujen nettipäiväkirjamerkintöjä ja monet ovat valitelleet Suomen syksyn pimeydestä ja syysmasennuksesta. Tuntuu, että olen todella kaukana sieltä. Olen aika onnekas, kun saan olla täällä. Ilma on vähän viilentynyt, nyt päivisin on noin 20 astetta ja aurinkoista, ilma on vähän aikaa tuntunut raikkaalta ja kuulaalta. Paikallisiin lämpötiloihin tottuneena tuo oikeasti tuntuu kylmältä, kaikki käyttävät jo takkeja ja villapaitoja! Tulee olemaan aikamoinen shokki, jos Suomessa on -30 kun palaan sinne... Singaporen +30:n jälkeen. 60 astetta lämpötilaeroa, ei tunnu missään :D
Olen päässyt pohtimaan itseäni ja suhtautumista asioihin. Kun on pidemmän aikaa vieraassa maassa, on jotenkin helpompaa nähdä, miten kotikulttuurini vaikuttaa muhun. Mun on myös helpompi analysoida tuntemuksiani ja reaktioitani, kun olen hieman enemmän irrallaan kontekstista kuin kotona. Olen huomannut, että mussa on myös joitakin aasialaisia luonteenpiirteitä, esim. suhtautuminen epäonnistumiseen. Lueskelin yhdellä kurssilla artikkelia kulttuurieroista lännen ja idän välillä, ja sen mukaan aasialaiset ovat tyypillisesti motivoituneempia tekemään työtä jonkin sellaisen asian eteen, joissa he ovat huonoja, ja tämän seurauksena päätyvät olemaan tasaisen hyviä kaikessa. Länsimaalaisille taas on tyypillistä lakaista huonot ominaisuudet maton alle ja keskittyä kehittämään itseään niissä asioissa, joissa he ovat lahjakkaita, ja näin he päätyvät todella taitaviksi kapeilla aihealueilla. Toisaalta olen tosi länsimaalainen siinä, että välttelen vaikeita asioita - en esim. halua luistella, koska en osaa. Toisaalta taas epäonnistuminen häiritsee mua pitkään, sittenkin vaikka se ei edes johtuisi musta. En kehity mestariksi missään, koska mulla ei ole oikein mitään kohtaan niin suurta intohimoa, että jaksaisin nähdä tarpeeksi vaivaa. Mutta joo, voin sanoa että viimeisen kolmen kuukauden aikana olen oppinut todella paljon itsestäni.
Reissatessani olen huomannut, miten tärkeää nukkuminen mulle on. Jos en saa nukuttua tarpeeksi, olen äkäinen ja herkempi ja mun mielialat vaihtelevat todella helposti. Mua ahdistaa, jos tiedän, ettei mulla ole tarpeeksi aikaa nukkua. Tunnen olevani tosi tylsä, kun ollaan vaikka istumassa iltaa ja alan miettimään nukkumaan menemistä, eikä se ajatus jätä mua rauhaan kun tiedostan koko ajan, että mulla on vain esim. 7 tuntia aikaa ennen kuin pitää olla taas hereillä.
Olin tiistaina rentoutumistyöpajassa. Yksi rentoutumisharjoituksista oli sellainen, että meidän piti kuvitella itsemme johonkin rauhalliseen paikkaan, jossa tunnemme olevamme turvassa. Kuvittelin itseni Kolmilammen kakkoslammen rannalle. Piti miettiä miltä aurinko tuntuu iholla, millaisia ääniä kuulee, kenen kanssa on siellä. Kuvittelin mun riksulaiset ystävät sinne mun kanssa. Aloin itkeä, kun iski niin kova ikävä kun se tuntui niin todelliselta. Oli pakko äkkiä ajatella jotain muuta etten pillittäisi siellä kinuskilauman keskellä ja kuvittelin itseni sen sijaan Honkkariin Lamman saarelle. En tiedä, pystyisinkö muuttamaan pois Suomesta vakituisesti, kun kaipaan niitä ihmisiä niin paljon.
Olen huomannut, että mun kunto on parantunut täällä ja olen voimakkaampi fyysisesti. En ole huomannut mitään ulkonäöllistä muutosta salilla käymisen tuloksena, mutta jaksan paremmin fyysisiä suorituksia. Esimerkiksi patikoidessa mäkisessä maastossa ja portaita kiivetessä en väsy, eikä mulla ollut Taiwanin aika rankan pyöräilyrupeaman jälkeen ollenkaan kipeät jalat, vaikken ole ajanut pyörällä pariin vuoteen. Tajusin, että olen huomaamattani päässyt kiinni liikuntarytmiin niin, että tekee mieli liikkua säännöllisesti. Jos harrastan liikuntaa vähemmän kuin kaksi kertaa viikossa, tunnen itseni löysäksi ja nuutuneeksi. Kolme kertaa tuntuu parhaimmalta, mutta siihen mulla ei ole aina aikaa... Tällä viikolla olen saleillut kaksi kertaa, ja viikonloppuna voisin taas tehdä jotain, kun mulla ei ole sen kummempaa ohjelmaa.
Mulla on muuten taas herkuton viikko menossa eikä ole edes kovin tuskaista. Vedän sitten tosi paljon hedelmiä sen sijaan, jotain jälkkäriä kun pitää saada ettei tule paha mieli.
Eilen kävin Amiran ja Hafidan kanssa katsomassa leffan The Women. Oli ihan viihdyttävä, mutta Sinkkuelämän matkiminen vähän häiritsi eikä näyttelijäntyö ollut kovin kaksista. Syötiin leffan jälkeen Pizza Hutissa (nam!) ja siirryttiin Wan Chaihin nauttimaan ladies nightin iloista. Tarkotus oli mennä vain parille pariksi tunniksi. Suunnitelmaa lähes noudattaen tanssin koko yön ja olin kotona puoli kuudelta :D
Tämä kuva on itseasiassa pari viikkoa vanha ja otettu eräässä italialaisessa ravintolassa, mutta sopii teemaan kuitenkin... Mietin eilen, että pitäisi varmaan alkaa käydä useammin ulkona Suomessakin (ehkei tosin yhtä paljon alkoholia joka kerta).
Heräsin 14:36 ja mulla oli hyvä olla. Ei ollut krapulaa, olin hyvin levännyt, aurinko paistoi ja kaikki oli hyvin.
(mukissa on muuten teetä eikä mitään konjakkia, ennen kuin joku epäilee)
Mulla oli tänään suunnitelmissa opiskella ahkerasti. No, olen nukkunut, käynyt salilla ja tehnyt yhden tehtävän, muuten vain lusmunnut. Ei haittaa!
Bookkasin lennot Guiliniin Etelä-Kiinaan ja hostellin 13.-16.12. just ennen kuin Inksipinksi tulee tänne. Suunnitelmissa päivä Guilinissa karstivuorten keskellä, ehkä reissu Longjin riisiterasseille ja muuten hengausta Yangshuon lähellä maaseudulla, missä mun hostellikin on. Menen luultavasti yksin, ellei Amira päätä lähteä mukaan. Ah katsokaa nyt kuvia sieltä! http://paulei.freehostia.com/
29 päivää Hong Kongia jäljellä. Mihin kaikki aika on mennyt?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti