
Niklas, tuttavallisemmin Nicolas Cage, ja Ali sotureina. Taustalla hottissiivooja.
Apinakavereita ravintolassa.
Uusi löytö: IFC-tornin terassi, josta mahtavat näkymät Kowlooniin ja erinomaiset pussikaljailumahdollisuudet.
Jotain urpoja turhan myöhään illalla.
Lauantaina heräsin turhan aikaisin enkä saanut mitään aikaiseksi (paitsi pyykkäsin). Suuntasimme Ocean Park -huvipuistoon jatkamaan Halloweenin viettoa. Siellä oli oikeasti pelottavaa! Puolet työntekijöistä olivat siellä vain pelotellakseen asiakkaita. Oli aika makeita kummituslinnoja, hrr... Suosikkini oli kyllä pensaaksi pukeutunut mies, joka aiheutti mulle sydärin loikatessaan pimeästä pusikosta yllättäen.
Pirun iso kurpitsamies, joka istuessaan näytti kannolta, jonka päällä on kurpitsa. Hivenen pelästyin kun se yhtäkkiä alkoikin liikkua.
Huvipuisto on rakennettu erittäin jyrkkään vuoren rinteeseen, jota sai kiipeillä ylös alas piiitkillä liukuportailla. Välillä väsähti. (kuvassa Amiran vieraileva sisko, jota viihdytimme sillä aikaa kun Amira oli rugbyottelussa)
Juuri ennen sulkemisaikaa bongasimme akvaarion. En tiedä, olisiko sinne saanut mennä, sillä missään ei näkynyt ristin sielua - ei työntekijöitä eikä asiakkaita. Valtavaan haialtaaseen olisi ollut todella helppo kiivetä, sillä sitä ympäröivä aita oli matala eikä missään ollut vartijoita. Jostain syystä jätin kuitenkin väliin.
Vähän hämyinen jättikilppari, joka änki itsensä läpi minireiästä!
Puolet kaloista olivat altaan pohjalla nukkumassa, ja näyttivät ihan kuolleilta. Oli vähän surrealistinen fiilis olla siellä keskellä yötä. Siinä vaiheessa meille tuli vähän kiire ulos, kun huomasimme altaan vuotavan pohjakerroksessa. Vettä ja lasin toisella puolelle haita... ulos!
Puiston sulkeuduttua puolilta öin huristelimme taas Lan Kwai Fongiin drinkeille. Lopulta päädyin juomaan vain yhden kaupasta ostamani juoman, mutta jotenkin ilta silti venyi ja olin kotona neljän maissa.
Tänään olen nukkunut, saleillut ja havainnut, etten ole käyttänyt suomalaista SIM-korttiani Pekingistä paluuni jälkeen eikä mulla ole minkäänlaista havaintoa, missä se mahtaa olla (ei ole kummassakaan lompakossani, missä sitä yleensä säilytän). Ehkä se vielä löytyy...
Osaan muuten kantoninkiinaa:
siu sam lib mun = mind the gap
Huomenna tuskaopiskelupäivä ja tiistaina Macauhun! Macau on n. 60 km Honkkarista länteen, samanlainen Kiinan itsehallintoalue kuin Honkkarikin. Aasian Las Vegas: paljon kasinoita ja maailman korkein benji-hyppy...

1 kommentti:
Hyppaa, hyppaa, hyppaa! (ja ota kuva muistoksi) :P
Lähetä kommentti