Arki, matkojen väli, miksi sitä kutsuisin?

Taas on viikko Hong Kongissa hurahtanut ohitse. En ole tehnyt mitään kiinnostavaa tahi erikoista, joten en esittele kuvia tällä kertaa. Olen opiskellut, kärvistellyt flunssassa ja pohdiskellut asioita.

Olen huomannut, että paikallisten opiskelutyyli on varsin erilainen verrattuna omaani. He näkevät opiskelun eteen paljon enemmän vaivaa, hiovat jokaista yksityiskohtaa ja opettelevat asioita ulkoa. Paikallisten pitäessä esitelmiä on muistilappujen puuttumisesta huolimatta helppo kuulla, että he ovat kirjoittaneet puheensa valmiiksi lauseiksi ja opetelleet sen ulkoa. Ryhmätyöaihetta valitessamme ryhmäni paikalliset jäsenet miettivät ensimmäiseksi, mitä aihetta ja lähestymistapaa professori pitäisi kiinnostavimpana ja muutaman aiheen keksittyään menevät kysymään professorilta mielipidettä, mikä aiheista meidän tulisi valita. He osaavat jokaisen teorian ja määritelmän ja laskelman, mutta sormi menee suuhun kun tietoja pitäisi soveltaa käytäntöön. Osa kursseistani on selvästi rakennettu tätä ongelmaa silmällä pitäen, ja opiskelijoiden mielipiteitä, ideoita ja ehdotuksia yritetään saada esiin (yllättäen näin tehdään eniten länsimaalaisten proffien vetämillä kursseilla). Toisaalta tämä säntillisyys pääsee kyllä käyttöön, kun opiskelijat astuvat Hong Kongin työelämään ja ryhtyvät kirjanpitäjiksi ja investointipankkiireiksi, mitä Honkkarin elinkeinorakenne tukeekin. Mutta en kyllä ottaisi näitä ihmisiä yritykseeni töihin tekemään mitään luovaa tai varsinkaan neuvottelemaan (neuvottelukurssini kokemuksella...). Ryhmätöitä tehdessä mulla välillä menee niin hermo, kun jokaista pikkiriikkistä yksityiskohtaa pitää yhteisvoimin hioa loputtomiin ja kellään ei ole mitään omaperäisiä, omista kiinnostuksista lähteviä ideoita. Kai se on sitä harmoniaan ja ryhmän miellyttämiseen pyrkimistä, mutta minut se tekee hulluksi.

Mun opiskelen-niin-vähän-kuin-pystyn-ja-läpäisen-kurssit-rimaa-hipoen-suunnitelma ei oikein ole vielä toiminut, sillä melko vähäisestä vaivannäöstä ja kiinnostuksen puutteesta huolimatta olen saanut hyviä arvosanoja. Lol. Niin se tosin meni kauppiksessakin... viime keväänä opiskelin vähiten koko koulun aikana ja sain parhaat arvosanani.

Perjantaina muhun iski flunssa, ja olenkin joutunut makaamaan koko viikonlopun sängyssäni. Olen viihdyttänyt itseäni lukemalla, katsomalla netistä lataamiani antiikkisia elokuvia (jotain 40-lukulaisia joiden copyright on rauennut) ja - järkytys - opiskelemalla. Kurkkukipu katosi ensimmäisen hyvin nukutun yön ja lääkkeiden avulla ja nuhaakaan ei juuri ole, joten voin varsin hyvin, mutta kuumeen takia en jaksa tehdä mitään. No, mitäpä tuosta, hyvä tekosyy lintsata huomenna pari vähemmän tärkeää luentoa.

Mulla on meneillään myös en-syö-suklaata-viikkoa. Meni hermot jatkuvaan mässäilyyn ja päätin todistaa itselleni, etten ole niin koukussa suklaaseen että mun on pakko syödä sitä joka päivä. Hah, viikko meni enkä ole syönyt mitään herkkuja! (paitsi muutaman popparin, mutta suolaiset eivät olleet kiellettyjä eikä muutamaa ehkä kannata laskea) Rypäleiden ja muiden hedelmien kulutuksesta on kyllä ehkä ollut aistittavissa, että mieleni on tehnyt... Mitähän nyt teen, kun herkuton viikkoni on onnistuneesti ohi. Mässäilen huomenna koko viikon edestä? Lopetan herkkujen syömisen kokonaan? Aloitan yhden viikon karkkipäivän? Pah. Kerrankin en kaipaa suunnitelmaa. Katsellaan.

Tällä viikolla olen ensimmäistä kertaa ikävöinyt kotia. Viihdyn täällä ihan hyvin enkä haluaisi vielä lähteä kotiin, mutta luulen olevani valmis jättämään Hong Kongin taakseni joulukuussa ja palaamaan Suomeen tammikuussa. Vaihdon alussa olin iloinen päästessäni pois Suomesta enkä sulkenut pois ajatusta, että palaisin takaisin vasta suunniteltua myöhemmin. Olen nauttinut täällä olosta täysin siemauksin, mutta musta tuntuu, että olen pian valmis. Suomessa on monta asiaa, joita en yhtään kaipaa, mutta lopulta siellä on kaikki todella hyvin. Ulkomailla mun suomalaisuus, ylpeys kotimaasta (Suomi ei muuten ole mitenkään tuntematon paikka, lähes kaikki keiden kanssa olen puhunut ovat tienneet missä se on, ja yhden kurssini opettaja on suorastaan Suomi-fani ja intoilee Nokiasta ja meidän teknologiasta ja innovaatioista koko ajan) ja suomalainen suhtautumiseni asioihin vaan korostuu, tai näen itseni selvemmin.

(Ei sillä, että vieläkään tietäisin kuka olen, mitä haluan, minne kuulun tai minne olen menossa, mutta haitanneeko tuo mitään.)

Seitsemän viikkoa ja kaksi päivää siihen, että äiti, Eero ja Inka tulevat tänne. Parin päivän päästä siitä karistan Hong Kongin pölyt (ei täällä kyllä kovin pölyistä ole... hikipisarat? ilmansaasteet?) jaloistani. Sitä ennen kipaisen tutkimaan Taiwanin luonnonihmeitä viideksi päiväksi ja yöksi, ja luultavasti käyn myös Guilinissa, Yangshuossa ja Longshengissa Etelä-Kiinassa Guangxin provinssissa.

Täällä on muuten edelleen 30 astetta lämmintä, käytän sandaaleja enkä ole kertaakaan Hong Kongissa pitänyt päälläni pitkähihaista paitaa. :P