Ensimmäiseksi suuntasimme kohtia maailman suurinta (täällä kaikki on niin suurta, luulen olevani New Yorkissa) kasinoa, Venetiania. Pelisali oli valtava ja näytti joka kulmasta samalta, joten tietenkin eksyttiin useampaan otteeseen. Naureskeltiin venetsialaiselle "aukiolle", jolla oli feikkitaivas kattona, käveltiin ostoskujilla (kuka haluaa ostaa mulle ihanan vihreän laukun, ei maksaisi kuin n. 400€?) ja lounaalla pääsin herkuttelemaan parhaalla browniella, jota olen ikinä päässyt maistamaan.





Halvaksi tulleen kasinoreissun (ei pelattu eikä osteltu kun kaikki oli niin kallista) suunnattiin kohti Macau Toweria.
Kiipesimme 233 metrin korkeuteen ja niinhän siinä pääsi käymään, että putosin alas.
Kiipesimme 233 metrin korkeuteen ja niinhän siinä pääsi käymään, että putosin alas.
Usutin itseni kokeilemaan Skyjumpia, jossa valjaisiin puettuna astuin vähemmän tyynesti rakennuksen reunan yli, putosin vapaalla pudotuksella n. 20 metriä minkä jälkeen mut pysäytettiin hetkeksi ihailemaan maisemia, ja sitten laskettiin loppumatka alas patjalle (hieman putoamisvauhtia hitaampaa). Olin aika peloissani (voin halukkaille joskus näyttää videon panikoinnistani), mutta tulipahan tehtyä ja oli siistiä! Garrett suoritti benjihypyn, mutta siihen mun rahkeet (ja rahavarat) eivät tällä kertaa riittäneet. Ensi kerralla jo kenties? Lopulta Garrett päätyi siihen että mun loikka oli pahempi, kert jouduin siinä reunalla roikkuessani katsomaan alas ja astumaan itse pudotukseen, sen sijaan että vain kaatuisin reunan yli katse kohti taivasta.
Loikkimisen jälkeen hajaannuttiin ja kierreltiin vanhassa kaupungissa. Macau on entinen Portugalin siirtomaa(/siirtokaupunki?), ja se näkyi kauniissa arkkitehtuurissa. Oikein viihtyisä pikku kaupunki. Tai no, väestöltään se on Helsingin kokoinen, mutta siellä on se pikkukaupungin tunnelma, jossa paikalliset (tai ainakin filippiiniläiset palvelijat) kerääntyvät aukiolle kuuntelemaan musiikkia iltaisin ja hengailemaan.





Illalla matkustettiin lautalla takaisin Honkkariin, kävin hakemassa Amiran poikaystävältä rinkan lainaksi tulevaa Taiwanin-reissua varten, ja painelin takaisin kampukselle nukkumaan.
Keskiviikon ja torstain olen opiskellut, lukenut intohimoisesti uutta kirjaani (The Other Boleyn Girl, koukuttaa!) ja ollut yksinäinen, kert kaikki mun hyvät kaverit (paitsi Garrett, mut en jaksa sitä enää, menee hermot) on jossain.
Kaksi paikallista kummallisuutta:
- Aasiassa Pizza Hut on pikaruokapaikan sijaan ihan oikea, hienohko ravintola, jossa on pöytiintarjoilu, simpukoita ruokalistalla ja ihania jälkiruokia.
- Olin keskiviikkona kuuntelemassa HSBC:n (Paikallinen, luullakseni Aasian suurin pankki) vierailijaluennoitsijaa, joka sivulauseessa mainitsi, että "tehän olette kaikki tottuneet siihen, että filippiiniläiset palvelijat (domestic helpers) huolehtivat siivoamisesta ja lastenhoidosta". Olin vähän et just joo, kunnes huomasin kaikkien paikallisten opiskelijoiden nyökyttelevän. En ole aiemmin tullut ajatelleeksi, että yliopisto-opiskelijat ovat paikallisittain melko rikkaista perheistä, jossa palvelijoiden pitäminen on pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Keskustelinkin paikallisen ryhmätyökumppanini kanssa siitä, millaista on olla palvelijoiden kasvattama kun oikeita vanhempieen näkee vain harvoin. Ei tällaista meillä Suomessa!
Huomenna taas koulua ja esitelmä, joka ei kiinnosta mua yhtään. Pakko päästä illalla ulos, kahden päivän itsekseni jumittamisen jälkeen olen niin kyllästynyt kampuksella hengailuun.

2 kommenttia:
Hei makin haluun hypata pilvenpiirtajasta alas! Hihaa siistia!
Se on muuten janna tama palvelija-kulttuuri. Taallakin melkein kaikilla vanhemmilla on lastenhoitajat ja siivoojat ja puutarhurit, eika voi kuin ihmetella etta miten nama ihmiset ikina selviaisivat arjestaan jos ne heitettaisiin vuodeksi elamaan johonkin Suomen kulttuuriin jossa lapsista huolehditaan ihan itse, siina tyossakaynnin ohella!
Vuokrasin muuten ton The Other Boleyn Girlista tehdyn leffan joku pari kuukautta sitten. Oli elokuvana ainakin ihan kelpo, varmasti kirjana viela paljon parempi :)
Mikä teitä ulkomaaneläviä vaivaa, kun teistä on tullut tuollaisia hurjapäitä. Toinen hyppelee lentokoneista ja toinen pilvenpiirtäjistä. Kummaa touhua, mut varmaan aika hemmetin siistiä:-D!
Lähetä kommentti