Viisi päivää ja yötä Taiwanissa

Viime keskiviikkona lintsasin taas vaihteeksi viimeisen markkinoinnin luennon ja painelin kämpille pakkaamaan kamoja rinkkaan. Taksi vei mut, Amiran ja Garrettin lentokentälle, jolta hurautimme Taiwaniin. Lentokentältä bussilla Taipeihin, metrolla Ximeniin ja löysimme kuin löysimmekin hostellille, joka oli kälyinen ja pieni, mutta halpa. Olimme perillä puolenyön jälkeen, joten painuimme kiltisti nukkumaan.

Torstaina heräsimme kiltisti liian aikaisin ja matkustimme paikallisjunalla Sinchengiin Taiwanin itärannikolle. Juna oli tietysti halvin ja hitain, mutta varmasti myös hauskin, sillä vaunussamme ei alkumatkan jälkeen ollut ketään muuta, joten saimme rauhassa pomppia penkeillä, roikkua kattotelineistä ja pomppia joka pysäkillä hetkeksi ulos nauttimaan auringosta. Ilma oli täydellinen ulkoilua ajatellen: lämmin ja aurinkoinen. Hulppeat rantaradan maisemat saivat meidät pitämään nenän kiinni ikkunassa suurimman osan ajasta.

Sincheng on pikkuruinen kyläpahanen Hualienin lähellä, ja sinne menemisen pointti oli päästä patikoimaan Taroko Gorgea pitkin (mitä ihmettä gorge on suomeksi? Vuorten väliin kovertunut joki oli kyseessä, kapea rotko...). Löysimme junaseisakkeelta englantia puhuvan kinuskin, joka osoitti meidät oikeaan suuntaan. Ei löydetty bussia, joten kävelimme parin kilsan matkan vuorten juurelle Taroko gorgen vierailukeskukseen. Gorge sijaitsee Tarokon kansallispuistossa, joka on semmoinen kolmisenkymmentä kilometriä päästä päähän. Alueella on useita erilaisia patikointipolkuja, kiinnostavimmat länsilaidalla Tienshiang-kylän lähettyvillä. Keskuksella saimme yllättäen kuulla missanneemme ensimmäisen päivän kahdesta Tienshiangiin kulkevasta bussista, joten päädyimme lounastamaan siellä ja odottelemaan bussia muutaman tunnin ajan. Aioimme mennä odotellessa käppäilemään läheiselle Shakadang-reitille, mutta se oli suljettu hiljattain taifuunin takia, joten päädyimme vain lusmuilemaan keskuksen lähettyvillä. Bussi tipautti meidät Yhdeksän käännöksen tunnelin luo, jolta kävelimme seitsemisen kilometriä Tienshiangiin. Rotko oli todella vaikuttava, mutta valitettavasti pilvisen sään (aurinko karkasi jonnekin) takia mun kuvat ei oikein tee sille oikeutta.

Saavuimme Tienshiangiin vähän auringonlaskun jälkeen ja aiomme kuluttaa bussinodotteluajan paikallisen hotellin baarissa. Ei arvattu, ettei viiden tähden hotellissa ole baaria! Ravintola ilmeisesti oli, mutta käytyämme etsimässä sitä kahdesta eri paikasta (paikassa A oli kyltti "ravintola siirtynyt paikkaan B" ja paikassa B kyltti "ravintola siirtynyt paikkaan C") tuloksetta luovutimme. Bussi vei meidät Hualieniin, jossa nautimme pahaa illallista junaa odotellessamme ja matkustimme myöhemmin takaisin Taipeihin.

Saavuimme Taipeihin taas puolenyön maissa. Olin vähän kärttyinen, sillä meitä odotti aamuviiden herätys ja tiesin heräämisen ja valveilla pysymisen olevan tuskaa riittämättömien yöunien jälkeen. Näin aikainen herätys oli suunnitelmissa siksi, että meidän oli tarkoitus huristella luotijunalla puoliväliin Taiwanin länsirannikkoa Chiayiin ehtiäksemme kello yhdeksän Alishaniin menevään vuoristojunaan (itse junamatka on nähtävyys sinänsä: kolmen tunnin matkalla rata nousee 2000m ja kulkee kolmen ilmastovyöhykkeen läpi ja lukuisten siltojen yli). No, hostellille päästyämme olimme menossa nukkumaan, kun kuulimme, että Alishan-rata ei ole enää käytössä syyskuisen taifuunin jäljeltä. Oho! Mun naama olisi kyllä muistuttanut naarasnorsun sukupuolielintä aamulla, jos olisimme saaneet kuulla tästä vasta saavuttuamme Chiayiin. Tästä opimme, että taifuunit voivat saada aikaiseksi pahempaakin jälkeä...

Aamulla en ollut ollenkaan pahoillani Alishan-retken peruuntumisesta saatuani nukkua nautinnollisen pitkään. Nyt kun Alishan oli poissa kuvioista, päivä piti käyttää johonkin muuhun. Koska aioimme viettää lauantain Sun Moon Lake -järven luona Keski-Taiwanissa, päätimme matkustaa järven lähellä olevaan Taichungin kaupunkiin. Vierailijakeskuksen avustukselle löysimme halvan hotellin aseman vierestä ja saimme ohjeet, miten seuraavana päivänä pääsee bussilla järvelle ja millä bussilla pääsee kaupungin keskustaan. Jätimme kamat hotelliin ja menimme keskustaan shoppailemaan. Hukkasimme Garrettin ostoskeskuksessa, joten söimme illallista tyttöjen kesken ja päädyttiin istumaan iltaa paikallisessa pubissa tuntikausia ja puhuimme henkilökohtaisuuksia. Palasimme hotellille puolenyön jälkeen ja löysimme Garrettin tutimasta.

Lauantaiaamuna matkustimme bussilla Sun Moon -järvelle. Ensimmäiseksi etsimme hotellin päästäksemme painavista rinkoista eroon. Sitten vuokrasimme pyörät päästäksemme ajelemaan järven ympäri nauttiaksemme maisemista. Mun pyörän jarrut eivät juuri toimineet, mikä oli mega-alamäissä vähän häiritsevä tekijä, ja vaihteissakin toimivia vaihtoehtoja oli joko ei vaihdetta tai keskitiukka, mutta kyllä sillä pärjäsi. Meidän kartanluku ei ehkä ihan toiminut, joten lopulta päädyttiin ihan eri reiteille kuin oli tarkoitus, mutta eksymällä taisimme löytää kauneimmat paikat maaseudun keskellä!Kuten kuvista näkyy, maasto oli varsin kukkulaista (polveilevaa? Pahoittelen Finglishia) ja puolen järven eli n. 15 kilometrin jälkeen jäljellä oleva järvenpuolikas ei enää houkutellut. Alunperin suunnittelemamme pyöräreitti oli suljettu (syy oli kiinaksi joten en tiedä oliko kyseessä taas kerran joku taifuuni vai vain laiskuus ylläpitää tietä), joten suunnitelmiin tuli taas muutos. Garrett päätti lähteä seikkailemaan reitillä joka tapauksessa, mutta minä ja Amira päätettiin polkea kukkulan juurelle erään temppelin huvivenesatamaan tiedustelemaan, jos sieltä pääsisi järven yli jonkinlaisella paatilla takaisin kylään, jossa asuimme. Huvivenesatamassa ei tietysti puhuttu englantia, mutta kartan, sormilla käydyn hintaneuvottelun ja pyörien osoittelun jälkeen kiltti setä nosti pyörämme veneeseen ja ajoi meidät järven yli. Viitisen euroa ei paha hinta kyydistä ja risteilystä!Kotirantaan päästyämme meillä oli kiljuva nälkä, joten palautimme äkkiä pyörät ja istahdimme rantaravintolaan lounaalle. Jälkiruoaksi söimme ihania suklaakastikkeella kuorrutettuja vohveleita hedelmäsalaatin kera, jotta juuri kadottamamme kalorit eivät varmasti menisi hukkaan. Tähän mennessä emme olleet nähneet kylässä ainuttakaan ei-kiinalaista turistia, joten ihmiset saattoivat hiukan kyylätä meitä... Ranta oli ihanan tunnelmallinen paikka, olisin voinut istua siellä koko ajan. Rentoutumaan tulleita ihmisiä viihdytti elävä musiikki ja jotkut innostuivat tanssimaankin.Auringon laskeutuessa palasimme hotellille odottelemaan Garrettia ja saapuihan sekin paikalle jossain vaiheessa. Kävimme illallisella ja yritimme etsiä jotain baaria johon voisimme mennä istuskelemaan, mutta totesimme että "ei ole"! Käveltyämme pääkadut ympäri viitisen kertaa löytämättä mitään tekemistä luovutimme ja menimme nukkumaan.

Sunnuntaiaamuna matkasimme bussilla takaisin Taipeihin. Matkalla ehdimme ihastella maisemia ja (luonnollisesti nukkumisen lisäksi) keskustella lapsenkasvatuksesta, oman itsetuntemuksen kehittymisestä ja tulevaisuuden toiveista. Amiran kanssa tämä oli kyllä oikea syvällisten keskustelujen retki! Ihanaa kun on täälläkin joku, jonka kanssa tuntuu hyvältä puhua ihan kaikesta, vaikkemme joka asiasta samoilla linjoilla olekaan. Taipeissa veimme kamat hostellille ja suuntasimme kohti Taipei 101:ta eli maailman korkeinta pilvenpiirtäjää. Muutaman korttelin päästä muiden korkeiden talojen takaa se ei näyttänyt mitenkään kummalliselta, mutta kun tornin juurelta yritti ylöspäin katsella niin olihan se iso. Huipulta ei myöskään ollut mitenkään huonot maisemat.

Tornin ostoskeskuksessa pääsin vihdoin salakuvaamaan erään Dunhillin mainoksen, jota Honkkarissakin usein käyn kuolaamassa. Tämä on omistettu Tuulille:

Söimme varhaista illallista tornin pohjakerroksessa, ihanaa kebabaa! Tilasin mehubaarista ananaspäärynäjuoman ja sain porkkanaomenamehua. Yritin vaihtaa sitä, mutta sain pahoittelujen jälkeen toisen samanlaisen. Hohhoijaa, perus Aasiaa... Illalla vierailimme kaupungin kuuluisilla Shilinin yömarkkinoilla, missä kieltämättä oli hyvä meno. En jaksa kauheasti markkinoista innostua varsinkaan väsyneenä, joten päädyin lähtemään vähän muita aikaisemmin hostellille nukkumaan. Harmittaa, ettei ehditty käymään bongaamassamme vessanpyttybaarissa, jossa vessapytyt toimivat istuimina ja ruoka tarjoillaan pisuaarin muotoisista astioista!

Aamulla odotti taas kello viiden herätys, taksi bussiasemalle, bussi lentokentälle ja lento Honkkariin. Honkkarista lentokentältä suoraan taksilla luennolle, enkä edes ollut kuin 25 minuuttia myöhässä (olisin saattanut jopa ehtiä ajoissa, jos urpo-Garrettin ei olisi välttämättä ollut pakko alkaa vaihtaa valuuttaa lentokentällä, mitä ei pystykään tekemään kuin ihan missä tahansa pankissa...)!

Vaikka kovin harva Taiwanissa puhuu ollenkaan englantia, ei haittaa vaikken osaakaan kiinaa. Kaikissa tilanteissa tulimme toimeen elekielellä. Siitäkin oli kyllä hyötyä, että kahden luennon kiinankielentaidolla osaan lausua paikkakuntien nimet sen verran oikein, että kuuntelija tajuaa mihin haluan mennä... En ole varmaan koskaan tavannut yhtä ystävällisiä ja auttavaisia ihmisiä kuin siellä kohtasin: kaikki olivat hymyileväisiä ja iloisia, tulivat pyytämättä auttamaan kun huomasivat meillä olevan ongelmia ja saattoivat nähdä paljonkin vaivaa vuoksemme vapaaehtoisesti. Ei siinä voinut kuin hymyillä takaisin, he vain olivat niin kivoja! Taiwanista jäi mieleen myös vähän alikehittynyt julkinen liikenne. Pitkät bussi- ja junamatkat menivät enimmäkseen nukkuessa, mutta silloin kun pysyttelin hereillä, viihdyin erinomaisesti vain tuijotellen ikkunasta upeita maisemia. Ah kuinka kaunista se maaseutu oli!