1. Enterprise Resource Management (tietojärjestelmiä, esim. SAP)
2. Introduction to Technology and Innovation Management
3. Negotiation (varmaan hauskin kurssi ikinä, joka toinen kerta neuvotellaan ja joka toinen
puhutaan edellisestä neuvottelusta - ja helpolla pääsee!)
4. Global Marketing (näillä luennoilla en ole vielä ollut, sillä päätin vasta pe vaihtaa tälle
kurssille)
5. Contemporary Issues in Business and Society (keskustelukurssi, jossa puhutaan mm. tasa-
arvosta, globalisaatiosta, terrorismista yms. ajankohtaisista asioista).
Olisin halunnut myös mandariinikiinan alkeiskurssin, mutten mahtunut ryhmään. Sitä olisi mahdollista lukea myös maksullisella kurssilla torstai-iltaisin, mutta en sitten tiedä jaksanko uhrata vapaapäivääni, kun mulla on muuten luentoja vain ma, ke ja pe. ;) Saatan käydä vielä ensi viikolla kiinan luennoille ihan oppiakseni jotain Shanghain reissua varten, vaikken olekaan ryhmässä oikeasti.
Perjantaina luentojen jälkeen tapasin erään pojan, jonka kanssa olen jutellut Facebookissa. Päätin sitten ex-tempore lähteä kyseisen henkilön ja tämän kavereiden kanssa Mongkokiin.

Mongkokissa kuhisee turisteja iltaisin, ja sieltä löytyy mm. laajoja markkinoita, joilta voi ostaa kaikkea vaatteisiin ja asusteisiin liittyvää - kaikki ovat kuitenkin kopioita tai huonolaatuisia. Kävimme syömässä sushiravintolassa, mikä oli mulle ensimmäinen kerta kun maistoin sushia. Oli ihan hyvää, muttei mitenkään ihmeellistä. Jenkkivaihtarit opettivat kaikille kaksi uutta juomatapaa: Shotgun (tehdään kaljatölkin kylkeen reikä ja imetään juoma sen kautta ykkösellä) ja Sake Bomb (Laitetaan kaljatuoppi puolilleen olutta. Laitetaan tuopin päälle poikittain kaksi syömäpuikkoa, joiden päälle tasapainotetaan shottilasillinen sakea. Huudetaan kolme kertaa "sake bomb" ja lyödään pöytää niin kovaa, että shottilasi putoaa tuoppiin. Juodaan ykkösellä). Kyllä meillä Suomessa vaan juodaan aina pelkästään sivistyneesti! Oli hauskaa ja kaikki tapaamani ihmiset olivat tosi ystävällisiä ja kivoja, mutta välillä mulla oli vähän ulkopuolinen olo, kun he olivat jo niin yhteen hitsautunut kaveriporukka. Illalla onnistuin saamaan Jennin Skypeen samaan aikaan, ja oli kyllä ihanaa vaihtaa vähän kuulumisia ja puhua suomea välillä.
Tiistaina mun oli tarkoitus mennä buddyni kanssa Lantau-saarelle katsomaan kalastajakyliä ja maailman suurinta ulkona istuvaa Buddhaa, mutta päätettiin jättää retki väliin sateen takia. Kävimme jättämässä mun viisumihakemuksen matkatoimistoon ja sen jälkeen shoppailimme Tsim Sha Tsuissa. Ostin alennusmyynneistä biletopin, kaulakorun, kynsilakan ja monenlaista muuta sälää. Lounastimme indonesialaisessa ravintolassa, jossa söimme nannaa paistettua riisiä katkaravuilla ja vihanneksilla sekä kanaa Satay-kastikkeessa. Myöhemmin Maggien (buddy) piti lähteä johonkin toiseen tapaamiseen, joten mun täytyi itse löytää tie Kowloon Tongista kampukselle. Aika jännää oli ja jonkin verran sain kuljeskella ympäriinsä, mutta löysin lopulta kunniakkaasti perille. Ahkerana typykkänä jaksoin illalla vielä jumpata, kun alkoi tuskastuttaa liikkumattomuus. Tarkoitus oli mennä ajoissa nukkumaan, mutta jotenkin jumituin koneelle ja datasin vielä puolen yön jälkeen.
Keskiviikkona mua odottivat taas luentojen ilot. Illalla mulla ei ollut oikeastaan mitään tekemistä, istuskelin vain koneella ja mesetin. Ikävöin ystäviäni Suomessa ja oli aika apea olo, kun ei ole vielä löytynyt sellaista omaa kaveriporukkaa täältä. Menin kattoterassille lueskelemaan romaania ja katselemaan illan hämärtymistä. Kun palasin huoneeseen, kämppikseni oli lähdössä bilettämään kavereidensa kanssa ja pyysi mua mukaan. No tottakai lähdin! Ihmisiä olikin sitten lopulta tulossa aika paljon, ja lopulta meitä suuntasi 18 hengen porukka kohti keskustaa. Kävimme IFC-tornissa illallisella (nam kasvisspaghettia, maustin annostani vähän tabascolle ja parmesaanilla ja maut sopivat itseasiassa erinomaisesti yhteen) ja suuntasimme kohti Wan Chaita. Skitz-klubilla on keskiviikkoisin ladies' night ja open bar, eli ei sisäänpääsymaksua naisille ja baarissa saa juoda maksutta niin paljon kuin haluaa. No, ketään ei ehkä yllätä et mun muistikuvat illasta ovat osittain hatarat :D Oli kyllä loistava meno!
Torstaina nukuimme kämppiksen kanssa kahteen asti (huom! MINÄ sain unta!), tosin heräilin vähän väliä kun hänen piti oksentaa :D Iltapäivällä hilauduin urheasti ylös ja lähdin itsekseni Tsim Sha Tsuihin noutamaa viisumiani. Krapula verukkeenani ja kärsien kauheasta nälästä (kumma jos iltapäivällä neljän aikaan nälättää, jos on syönyt edellisen kerran edellisenä iltana ysin maissa) lankesin ostamaan mäkkäristä tuplajuustohampparin, oijoi kun oli hyvää. Sain viisumini ongelmitta ja päätin hiukan katsella ympärilleni, vaikkei oloni ollutkaan mitenkään mahtavin. Kiertelin kaupoissa ja onnistuin löytämään alennuksella keskikokoisen käsilaukun (alempaa huonekuvista voivat nokkelat bongata sen) ja matkustamokokoisen, kaikin puolin mun tarpeisiin täydellisen matkalaukun. Kaverit kyselivät Mongkokiin, mutta en jaksanut lähteä mihinkään vaan palasin suosiolla kampukselle, kävin kampusravintolassa syömässä yhden kaverin kanssa (jonka seura hiukan kyllästyttää mua, mutta menin kuitenkin mukaan kun oli nälkä eikä muita illallistarjouksia ollut :D) ja menin muistaakseni suht aikaisin nukkumaan.
Perjantaina lisää luentojen iloja ja paikasta toiseen juoksemista. Panikoin kurssieni kanssa enkä pystynyt tämän takia oikein keskittymään luennoilla, mutta lounastauolla pääsin vihdoin koneelle ja onnistuin löytämään sellaiset kurssit, joka täyttävät kauppiksen vaatimukset, ovat sopivan kokoisia pistemäärältään, sopivat aikatauluuni ja joissa on jopa tilaa. Ihana helpotus!!! Nappasin ruokalasta salaatin mukaan ja menin asuntolaan syömään omaan huoneeseeni, jotta saisin olla hetken rauhassa ja rauhoittua, ennen kuin menisin vielä luennoille. Illemmalla oli aika lähteä taas baareilemaan, meinaan Tribeca-baarissa oli määrä järjestää tervetuliaisbileet eri yliopistojen vaihtareille, ja paikalle oli tulossa lähes tuhat ihmistä. Saavuin paikalle neljän ranskalaisen (ihmisen, oli mulla tosin myös evääksi napattuja perunoita) kanssa, mutta kävi ilmi, että oli ihan turha yrittää päästä klubiin sisään, sillä sisään mahtuisi vain parisataa ihmistä. Keräsimme sitten baarin ulkopuolella seurueen ja päätimme suunnata taas Lan Kwai Fongiin. Menimme Club 9 -baariin, jossa oli myös open bar 200 HKD (n. 17€) sisäänpääsymaksulla. Paikalla oli paljon tuttuja naamoja. Bongasin erään pojan, jonka kuvia olen nähnyt Facebookissa ja aioin mennä esittäytymään, mutta hän tulikin tuttavallisesti tervehtimään nimeltä ja kysymään kuulumisia. Olin aika kysymysmerkkinä, kunnes kävi ilmi että tapasimme ja juttelimme jo keskiviikkona. Öö, ei kyllä minkäänlaista muistikuvaa?! :D
Open bar -ajan loputtua kyllästyimme siihen, että klubi oli aivan liian täynnä ihmisiä, ja suuntasimme 7/11:iin. Juttelin parin sellaisen vaihtarin kanssa, jotka myös olivat ainoita omasta koulustaan, ja oli huojentavaa kuulla, että myös heillä on ollut välillä ulkopuolinen ja yksinäinen olo. Tai no, tiesinhän mä sen jo valmiiksi että tällaiset tunteet ovat todella normaaleja vaihtoaikana, mutta asiasta puhuminen antoi asiaan vähän perspektiiviä ja vähensi syyllisyyttä siitä, ettei koko ajan jaksa olla hauska ja nauttia täysin siemauksin. Joskus kolmen maissa päätimme lähteä kotiin ja kiertelimme alueella hetken löytääksemme muita UST:n opiskelijoita jakamaan taksia, mikä oli varsin helppo tehtävä. (Puhuin muuten terassilla erään sveitsiläisen kanssa saksaa, jee hyvä minä. Ja baarin edessä ruotsia norjalaisten kanssa.)
Tänään lauantaina nukuin varsin hyvin ja heräilin yhdentoista maissa ja päätin äkkiä piipahtaa koneella katsomassa Fb-viestit, ennen kuin soittaisin lentokoneessa tapaamalleni suomalaispojalle ja ehdottaisin hengausta. No, piipahdus sitten hiukan venyi, kun Skypessa oli tuttuja. Puhuttiin viiden hengen puhelua yhteensä nelisen tuntia, hurraa ilmaiset nettipuhelut! Yksi osallistujista oli parhaillaan jenkeissä käymässä iltapuulle, kolme olivat juuri heränneet seitsemältä Suomen krapula-aamuun ja mä osallistuin puheluun Hong Kongissa. How random is that? No, sain puhelun avulla sosiaalisuustarpeeni täyteen enkä jaksa enää soittaa kellekään. Jumppasin, kävin suihkussa ja tulin kirjoittamaan tätä merkintää. Kohta aion käydä päärakennuksella aikaisella illallisella ja kaupassa, ja sen jälkeen aikomukseni on vihdoin pestä pyykkiä, pestä (no okei ainakin lakaista, jos energia loppuu kesken :D) huoneemme lattia ja rentoutua hyvän kirjan parissa. Tekee mieli viettää tämä ilta itsekseni.
---
Lopuksi muutama kuva huoneestani (tai no, oma puoleni siitä - en kuvannut huonetoverin tavaroita). Vessa, suihku, oleskeluhuone ja keittiö löytyvät käytävästä. Meillä on ilo asua ainoassa asuntolassa, jossa on kaikissa huoneissa oma lavuaari. Ensimmäinen kuva on otettu pari päivää sitten, muut nappasin äsken (ovat vähän pimeitä kun kattovalo on pois päältä).


1 kommentti:
Saavuin paikalle neljän ranskalaisen (ihmisen, oli mulla tosin myös evääksi napattuja perunoita) kanssa,
Ehhehe :D Oi niitä aikoja!
Lähetä kommentti