"Yangshuo Yangshuoooo!"

Vauhdikkaan reissaamisen lomassa en ehtinyt/viitsinyt blogiani päivitellä, joten kerron tapahtumista yksi kerrallaan nyt näin jälkijunassa. Kerron yksi kerrallaan paikoista, joissa vierailin. Merkinnät voivat jäädä lyhyehköiksi, kun nyt myöhemmin kaikkea ei enää muista eikä jaksa kirjoittaa.

13.-16.12.2008

Tenttien päättymisen jälkeen lähdin Amiran kanssa vielä viimeiselle yhteiselle reissulle Etelä-Kiinaan Guangxin provinssiin. Saadaksemme lennot mahdollisimman halvalla matkasimme ensin metrolla Kiinan puolelle Shenzheniin, josta lentomme Guiliniin lähti. Aamutuimaan oli siinä muutama unihiekan kikkare silmäkulmassa, kun edellisenä iltana oli ollut pakko lähteä meksikolaisillalliselle, kun niin hyvää seuraa oli tarjolla, ja siellä oli mennyt melko myöhään. Menin siinä aamulla bussilla väärälle metroasemalle ja Shenzhenin päässäkin lentokenttäbussin löytäminen ei ollut ihan helppoa eikä kukaan vaihteeksi puhunut englantia, mutta pääsimme kuin pääsimmekin kentälle ajoissa tuntia ennen lennon lähtöä. Tämän kunniaksi itsemme lennolle tsekattuamme menimme ravintolaan aamiaiselle ja huomattiin varttia ennen lennon lähtöä, että ai-niin-joo voisi sinne turvatarkastukseen ja lähtöportillekin mennä... Rajun hurmioituneen kirin jälkeen ehdimme kuin ehdimmekin koneeseen ja pääsimme ehjin nahoin Guilinin lentokentälle.

Guilinissa matkasimme lentokenttäbussilla kaupungin keskustaan. Bussi jätti meidät jonnekin random-sivukadulle, mutta onnistuimme melko pian paikantamaan itsemme löytämällä rautatieaseman. Yritimme löytää paikkaa matkatavaroillemme ja muutamaan kertaan elekielellä asiamme selitettyämme löysimmekin matkatavarasäilytyksen. Jostain syystä Guilinin ilmapiiri oli kuitenkin jotenkin ahdistava ja halusin kaupungista pois. Niinpä teimme muutoksen suunnitelmaamme emmekä käyttäneetkään päivää kaupungissa kiertelyyn, vaan bongasimme aseman edestä Yangshuoon menevän bussin (ei ollut vaikeaa, kiitos bussin ovella roikkuvan YANGSUOOO YANGSUOOOOOOOOta kiljuvan naisen) ja hyppäsimme sen kyytiin.

Tunnin köröttelyn jälkeen pääsimme Yangshuon pikkukaupunkiin perille. Kaupungissa ei sinänsä ole mitään muuta erikoista kuin se, että se sijaitsee kuvankauniilla paikalla karstivuorten keskellä. Matkaopas sanoisi, että "pikkukylämäisellä charmillaan Yangshuo on valloittanut reppumatkailijoiden sydämet", minkä vuoksi mekin sinne osasimme haluta. Rakastuin paikkaan jo bussimatkan aikana ikkunasta ulos tiiraillessani.

Nappasimme kadulta taksin ja matkasimme hostelliimme viisi kilometriä kylän ulkopuolelle. Hostelli oli juuri niin söpö, kuin sen nettisivulla oli näyttänytkin: kunnostettu, perinteinen kiinalainen maalaistalo keskellä ei-mitään, mikä maaseutumatkaillessa oli täydellinen sijainti. Heitimme kamat huoneeseemme, jossa oli sähköt mutta ei turhaan lämmitystä (voin kertoa, että lämpötilan laskiessa öisin alle kymmeneen asteeseen meillä ei ollut ollenkaan liian kuuma), ja lähdimme kävelylle vielä tunniksi ennen pimeyden laskeutumista. Illalla kävimme katsomassa Impressions of Liu Sanjie -esitystä Li-joella. Spektaakkeli on Pekingin olympialaisten avajaisshow'n suunnittelijan tekele, johon osallistui satoja ihmisiä. Ja oli kyllä hieno! Harmittaa, etten ottanut kameraa mukaan, sillä oi sitä valojen ja tanssin loistoa.

Sunnuntaina heräsimme hytisten kylmästä. Aamupalan jälkeen vuokrasimme hostellilta pyörät ja lähdimme pyöräilemään. Toisin kuin kukkulaisessa Taiwanissa, jossa reiteni eivät pitäneet ylämäestä eivätkä hermoni (jarrujen ollessa epäkunnossa) alamäistä, Yangshuossa pyöräileminen oli helppoa ja nautittavaa: jyrkkien vuorenseinämien väleissä maa oli lähes täysin tasaista. Ei haitannut edes se, että ah-niin-laadukkaasta pyörästäni putosi aina ketjut, jos sillä yritti polkea ylämäkeen, sillä kovin montaa ylämäkeä ei koko päivän matkalla ollut. Eksyimme päivän aikana monen monta kertaa emmekä lopulta tiedä yhtään missä olemme olleet, mutta ei sen väliä! Kartan toimimattomuuden ansiosta päädyimme pikkuteille alkeellisiin kyliin, joissa ei ole sähköä ja ihmiset hengaavat ulkona. Oli mahtava kokemus päästä pilvenpiirtäjien jälkeen näkemään Kiinasta toinen puoli, se autenttinen maaseutu, jolla elämä kulkee yhä lähes samoissa uomissa kuin satoja vuosia sitten. Siellä työt tehtiin käsin tai eläinten avulla, maatalouskoneita ei nähnyt missään. Ihanan yksinkertaista elämää ilman turhia kommervenkkejä. Kaikkialla oli appelsiinitarhoja, kanoja ja lehmiä. Pääteitä lukuunottamatta autoja ei näkynyt missään, vain moottoripyöriä ja polkupyöriä.

Maanantaina liityimme pienen turistiryhmän mukaan ja matkasimme Longjin riisiterasseille. Vaikka vierailumme aikaan ei ollut yhtään sesonki (= kevään vihreät, syksyn ruskaiset tai talven lumisen pellot), olivat ne kyllä vaikuttavat. Voin kuvitella, miltä ne olisivat näyttäneet parempaan vuodenaikaan.

Tiistaina meillä oli vielä iltapäivään asti aikaa tehdä jotain ennen kotiin lähtöä. Ei kaivattu mitään kummallisempaa, vaan menimme vain kävelylle nauttimaan luonnon kauneudesta. Tuntui, kuin olisimme paratiisissa, kun oli vain niin rentoutunut olo ja kaikki ympärillä oli niin karun kaunista. Tunnelma oli aika haikea, sillä kyseessä oli viimeinen yhteinen reissumme ja muistimme kaiken aikaa, että muutaman päivän päästä meidän tiemme erkanisivat, eikä varmuudella enää nähtäisi toisiamme. Nytkin on ikävä Amiraa kun tätä kirjoitan, mutta sellaista matkustaminen on: uusien ihmisten tapaamista ja hyvästien jättämistä.

Pohdittiin vaihtoehtoa ottaa taksi suoraan hostellilta lentokentälle, mikä olisi maksanut 27€. Päädyimme olemaan pihejä reppumatkailijoita, ja otimme sen sijaan ensin taksin Yangshuon keskustaan, missä vaihdoimme Guiliniin menevään bussiin. Guilinissa kävelimme keskustan toiselle puolelle jonnekin matkatoimistolle, jonka edestä pääsimme bussilla lentokentälle. Aikaa meni tuplasti, mutta maksoipa n. 8€... Kentälle pääsemisemme jälkeen kaikki menikin päin naisen sukuelintä:

- Amiran laukkua, joka on pari senttiä liian leveä, ei päästetty turvatarkastuksesta läpi vaan jouduimme tsekkaamaan sen sisään

- Lentokentällä oli tasan kaksi ravintolaa, joissa oli molemmissa sama ruokalista ja pahaa ja kallista ruokaa. Yritin lohduttaa ruokapettymysta tilaamalla suklaakakkua. Melkein sain mitä halusin (sitruuna (josta en tykkää) ja suklaa nyt on melkein sama, ja tuodessaan tämän pöytään tarjoilija vielä edelleen väitti sen olevan suklaakakkua):

- Guiliniin saapumisen melkein-myöhästymisestä viisastuneina menimme ajoissa turvatarkastuksesta läpi, minkä jälkeen saimme tiedon, että lentomme on yli tunnin myöhässä.

- Shenzheniin päästyämme viimeinen pikabussi rajalla oli jo mennyt (kiitos myöhässä olleen koneen). Löysimme kuitenkin bussin, jonka edessä ihmiset nyökyttelivät kun hoimme nimeä Hong Kong. Kapusimme kyytiin ja saimme kaksi viimeistä istumapaikkaa eri puolilta bussia. Meillä ei tietenkään ollut mitään hajua, millä pysäkillä jäädä pois (olimme saaneet ohjeiksi jotkut laput, joissa oli viivoja ja asemien nimiä kiinaksi. Virkailija osoitti pallukkaa, jossa meidän pitäisi jäädä pois - sitten kun vielä tietäisi, mikä paikka se oikeasti on...). Yritin kommunikoida vieressäni istuvan kinkin kanssa, joka ei tietenkään puhunut mitään kieltä, mutta ymmärsi kun hoin Hong Kongia. Hän osasi sanoa "two", minkä innoittamina jäimme kahden pysäkin jälkeen pois. Emme edelleenkään tienneet missä olemme, mutta otimme taksin (jonka kuski ei puhunut englantia) ja pyysimme päästä Hong Kongiin. Kuski vei kuin veikin meidät rajalle - ei tosin sille tutulle ylityspaikalle, mutta jonnekin kuitenkin.

- Rajalla en löytänyt enää maastapoistumiskorttia, joten virkailija heitti mut ulos jonosta ja sain täyttää sen uudestaan.

- Rajan ylitettyämme Amira lähti Centraliin menevään bussiin ja minä Tsim Sha Tsuihin menevään. Aikani pyörittyäni ja kyseltyäni jopa löysin oikean bussin. Useamman tovin odoteltuani bussi jopa lähti liikkeelle.

- Hong Kongin rajatarkastuksen kohdalla meidät heitettiin ulos bussista ja hätistettiin passintarkastusjonoon. Oma tarkastajani oli hiiiiiiiiiiidaaaaaaaaaaas eikä löytänyt mistään opiskelijaviisumeille tarvittavia leimasimia. Lopulta kuitenkin pääsin läpi ja kiiruhdin laiturille, josta bussini lähti nenäni edestä eikä heilutteluistani huolimatta pysähtynyt odottamaan.

- Odotinpa siis 20 minuuttia uutta bussia, joka lopulta tuli ja pääsin jatkamaan matkaa. Kun bussi oli kiemurrellut Yau ma tein metroaseman ohi, yritin tiedustella kuskilta milloinhan mun pitäisi jäädä pois kun Tsim Sha Tsuihin olin menossa. Ei vastausta, mutta seuraavalla pysäkillä kaikki loput matkustajat jäivät pois, joten niin tein minäkin. Mulla ei ollut mitään havaintoa siitä missä olin, joten otin taksin kohti äidin ja Eeron hotellia, joka sitten olikin kahden korttelin päässä. Kun vihdoin kohtasin äidin ja Eeron hotlan ala-aulassa siinä kolmen maissa yöllä, pääsi pikku turhautumisitku. Mutta hotellihuoneessa odottivat suklaapallot ja sänky, joten loppu hyvin, kaikki hyvin!