Viimeiset paivat Hong Kongissa 17.-19.12.

Yangshuon seikkailujen jälkeisenä aamuna heräsimme äidin ja Eeron hotellilta vähän turhan aikaisin ja lähdimme lentokentälle Inkaa vastaan. Oikein fresh ja pirteä Inka löytyikin kentältä ja pääsimme suuntaamaan kampukselle, jossa esittelin vähän paikkoja ja jätettiin Inkan kamat mun huoneeseen. Abby-kämppis oli ollut ihana ja raahannut omia kamojaan kaverinsa huoneeseen, jotta Inka voisi käyttää hänen sänkyään! Nautimme aidon mauttoman kampuslounaan ja koska yhteistä aikaa Honkkarissa oli tiedossa vain vähän, ryhdyimme heti armottomaan nähtävyyskiertelyurakkaan.

Halusin ensin näyttää niitä paikkoja, joissa olen itse viihtynyt Hong Kongissa parhaiten. Kaikkein eniten olen nauttinut Hong Kongin luonnosta, joten vein seurueen patikoimaan Dragonback trailille, jolla olen jo aiemmin käynyt (selatkaa blogimerkintöjä taaksepäin). Luulin valinneeni tosi helpon reitin, mistä muut matkalaiset eivät ilmeisesti olleet samaa mieltä, mutta näkymät olivat sen verran hyvät, että reissu varmaankin oli urheilun arvoinen.

Patikoinnin jälkeen huristeltiin keskustaan ja kiivettiin ratikalla Victoria Peakille ihastelemaan pimeyden laskeutumista ja keskustan valojen syttymistä. Tämä oli mullekin uutta, sillä olin ollut Peakilla aikaisemmin vain päiväsaikaan.

Pällistelyn jälkeen menimme Sohoon herkulliselle illalliselle mun suosikki-italialaiseen, joka antoi lähtemättömän vaikutuksen ainakin äitiin, jonka päähän putosi seinältä torakka. xD Ruuan jälkeen unetti niin paljon, että minä ja Inka peruimme bilesuunnitelmat ja menimme kiltisti kampukselle nukkumaan.

Aamulla minä yritin Inkan nukkuessa vähän pakkailla, ja neidin herättyä pääsimme lähtemään keskustaan Landmarkin food courtiin lounaalle. Tuli vähän kiire, niin nappasimmekin jättisalaatit mukaan ja kipitimme satamaan, josta otimme lautan kohti Lantaun saarta. Saarella menimme bussilla katsomaan isoa Buddha-patsasta (joka on taas joku maailman/Aasian/jonkun isoin ulkoilmabuddha), joka ei kieltämättä ollut kovinkaan pieni.

Seuraavaksi oli vuorossa vuoren ylittäminen köysiradalla, jonka olin nokkelana tyttönä ajoittanut auringonlaskun aikaan. Matkasimme siis köysirataa parinkymmenen minuutin matkan Tung Chungin metroasemalle.

Tung Chungista suuntasimme Temple Streetin yömarkkinoille, joilla tuli vähän shopattua. Kahden euron bilelaukkuja kun nyt ei vaan voi vastustaa. Markkinahumun jälkeen kiirehdimme Tsim Sha Tsuin Avenue of Starsille katsomaan valoshow’ta, ja pikkiriikkisen kiertotien jälkeen jopa löysimme perille ajoissa.

Show’n jälkeen kävimme Sogo-tavaratalon food courtissa japanilaismätöillä ja sitten kävimme äidin ja Eeron hotlalla vähän pukeutumassa, jotta minä ja Inka voisimme lähteä tutustumaan Hong Kongin yöelämään. Muutama kaveri ei lopulta päässytkään mukaan, mutta silti meillä oli melkoisen vauhdikas ilta, siitä huolimatta että olin onnistunut hankkimaan flunssan ja olin aika kuumehöyryissä. Aamulla en herännyt krapulassa pakkaamaan, vaan sen sijaan saatoin olla edelleen melko hilpeässä tilassa. Pakkaaminen sujui vähän heikolla menestyksellä, mutta lopulta kamat oli kasseissa tahi roskiksessa/jämäkassissa (en ehtinyt siivota, toivottavasti ilmainen tyyny, peitto ja viinipullo lohduttavat seuraavaa asukkia) ja Inkakin kammettu sängystä ylös. Kävin hyvästelemässä Hafidan (muut kampusasukit eivät olleet kotosalla) ja kiirehdimme äidin ja Eeron hotlan kautta (kävimme jättämässä kotiinviemisiä sinne) kohti lentokenttää. Voin kertoa, että megakrapulan ja flunssan yhdistelmässä on just ihanaa lentää… Pakollinen ennen reissua –kuva: Oli kivaa päästä näyttämään äidille, Eerolle ja Inkalle mun lempipaikkoja, ja toisaalta päästä näkemään Hong Kongissa myös sellaisia paikkoja, joissa en itse ollut aiemmin käynyt. Koin jotain kummaa kotiseutuylpeyden tapaista, kun vieraani olivat vaikuttuneita Honkkarista ja pitivät siitä. Tuntui tosi kummalliselta, kun nämä suomalaiset olivat Honkkarissa jotenkin ihan väärässä kontekstissa, ja vieläkin oudommalta puhua suomea pitkästä aikaa – ihmekös tuo että vähän väliä puhuin vahingossa enkkua tai en meinannut millään löytää jotain sanaa suomeksi.

En ihme kyllä pillittänyt hyvästellessäni paikkoja ja ihmisiä, mutta oli kyllä surullinen olo. Aika rankkaa kun ajattelee, että niitä ihmisiä tulee näkemään enää tosi harvoin jos ollenkaan. Lähtöpäivänä oli niin kiire, ettei tätä ehtinyt oikein edes ajatella, mutta jälkeenpäin ihmisiä on kyllä ikävöinyt. Honkkarista poistumisesta on jo yli kuukausi, mutta silti tuntuu todella oudolta, etten mene sinne enää takaisin. Neljä kuukautta, josta osan vielä vietin reissaillen, meni ihan hetkessä, ja oli lopulta ihan lyhyt aika. Jäi vielä paljon patikointireissuja, joita olisin halunnut tehdä, ja paikkoja, joissa olisin halunnut vierailla. Kai mun täytyy joskus palata, vaikka onkin outo ajatus tulla Hong Kongiin vain käymään eikä asumaan.