Suuntasimme tällä kertaa varsin lähelle kampusta Clearwater Bay Walkille. Reitti saattoi jopa olla suosikkini. Maasto oli aika karua Hong Kongiksi, paljon samoja piirteitä kuin Lantaun saarella. Kaunista. Pysähdyimme pitkiksi ajoiksi vain istuskelemaan ja nauttimaan.
Honkkarin luonto saattaa olla se asia, jota tulen kaipaamaan täältä kaikkein eniten - ei Suomessa vain ole mitään tällaista. Ja silti, joistakin paikoista, joita olen reiteilläni kohdannut, pidän juuri siksi että ne muistuttavat mua Suomesta. Tänään mulla hypähti sydän kurkkuun bussissa, kun nopealla vilkaisulle yksi rakennus näytti suomalaisittain perinteiseltä puutalolta valkoisine ikkunankarmeineen (no ei se sellainen oikeasti ollut, pitäisi varmaan käyttää laseja).
Luonnon lisäksi tulen kaipaamaan kampuksella asumista - lähinnä sitä, että kaikki kaverit asuvat ihan vieressä ja toisten luo on niin helppo piipahtaa kyläilemään. Pidän myös siitä, miten paljon valinnanvaraa täällä on esimerkiksi yöelämän, ravintoloiden ja shoppailun suhteen. Pidän siitä, että vaihtarina voin helposti vain mennä juttelemaan ihan kelle vaan. Jotenkin se, etten kuulu valtaväestöön, tekee musta yhteenkuuluvamman muiden ryhmien kanssa, esim. skandinaavien, eurooppalaisten tai jopa ylipäätään muiden länsimaalaisten kanssa. Ja niin, Suomen talven keskellä tulen erityisesti kaipaamaan auringon lämpöä iholla ja sitä, että voin koska vain kävellä rantaan istuskelemaan muurille ja katsomaan, kun meri hakkaa rantakiviä.
Olin tänään Hang Haussa lounaalla buddyni Maggien ja tämän kaverin kanssa, joka on tulossa kauppikseen vaihtoon kevääksi. Ah, että oli hyvää japanilaista ruokaa! Sushi on mun mielestä tylsää, mautonta ja mielikuvituksetonta, mutta muista japanilaisista ruokalajeista nautin paljon. Maggie oli ensimmäinen, jonka täällä tapasin, ja sai myös olla ensimmäinen, jolle jätin hyvästit.
Ajattelen lähtemistä koko ajan, ja vaihdon loppuminen on paljon läsnä myös keskusteluissa, joita käyn muiden kanssa. Toisaalta tuntuu, että olen ollut täällä kauan, sillä olen ehtinyt kokea niin paljon. Toisaalta on vielä paljon, mitä olisin halunnut ehtiä koittaa: varjoliito, veneretket, muut patikointireitit... Voin laskea yhden käden sormilla ne ihmiset, jotka olen oikeasti oppinut tuntemaan tosi hyvin ja joita tulen kaipaamaan, mutta niitä tulee sitäkin enemmän ikävä. Täällä jotenkin on tutustunut ihmisiin syvemmin, kun on kokenut niin epäarkipäiväisiä asioita yhdessä, ja täällä tämän lyhyen ajan nämä ihmiset ovat olleet koko maailma. Myös se, että vaihto itsessään loppuu on tosi harmi, sillä tuskin tulen kokemaan tällaista samanlaisena kokemuksena uudestaan. Olen aika surullinen. Mutta silti, jotenkin musta tuntuu, ettei tämä taru ole ohi, vaan tulen näkemään tärkeimmät täällä tapaamani ihmiset vielä.
Suomeen palaaminen (ystävien näkemistä lukuunottamatta <3) tuntuu niin kuivalta, tylsältä, masentavalta. Talvi menee ohi ja mulla tulee olemaan ensimmäiset pari kuukautta tosi paljon tekemistä, mutta silti. Mua ei huvita yhtään palata kouluun, tuleva välivuosi tulee niin tarpeeseen... Helsinki ei innosta, mutta en kyllä Riksussakaan välttämättä sen enempää haluaisi nyt keväällä asua. Ajattelin aloittaa uuden harrastuksen, varmaan hotjoogan, viemään ajatukset pois pimeydestä ja innostuttamaan niin, että jaksan kevääseen asti. Tunnen itseni Nuuskamuikkuseksi: muumilaaksoon on ihana palata kesäksi, mutta mun mieli palaa jo seuraavaa seikkailua kohden.
Huomenna illalla on vika tentti, sen jälkeen koulu olikin sitten tässä. Illalla menen parhaiden tyyppien kanssa illalliselle, ja lauantaiaamuna onkin edessä lähtö Kiinaan. En tiedä yhtään, milloin ehdin seuraavan kerran kirjoittaa, mutta tässä aikatauluni, jotta voitte pysytellä perillä missä päin maailmaa menen:
13.-16.12. Kiina
17.-19.12. Hong Kong
19.-28.12. Filippiinit
28.12.-2.1. Vietnam
2.-6.1. Kambodza
6.-10.1. Malesia
11.-13.1. Singapore
14.1. Suomi
2 kommenttia:
Luulin että Honkkarissa on 8miljoona asukasta. Sun mitkään valokuvasi ei todellakaan tue tätä käsitystä. Mis ne kaikki on? Äpi
Oi rakastin tuota sun Nuuskamuikkunen-vertausta. Juuri tuolta musta tuntuu! Jo nyt. Ja mulla on vielä puoli vuotta jäljellä. Tuntuu ihanalta ajatus että puolen vuoden päästä näkee kaikki kaverit, mutta samalla ahdistaa pelkkä ajatus että jäisi Suomeen jumittamaan koko seuraavaksi talveksi. Tarttee kehitellä uusi seikkailu.
Lähetä kommentti